lauantai 15. joulukuuta 2012

Joulukortit vuosimallia 2012

(Varoitus: postauksen lopussa on Raikun mysteerisukkien kuva toisen vihjeen jälkeen. Joten jos et halua nähdä niitä, älä lue postausta loppuun.)
Viime sunnuntaina (ja vähän viikollakin) askartelin joulukortteja. Meillä on ollut siskon ja äidin kanssa viime vuosina ollut tapana käyttää yksi iltapäivä joulukorttien askarteluun. Se tarkoittaa sitä, että kaikki hamstratut askartelutarvikkeet levitetään pöydälle ja sitten katsotaan mitä niistä syntyy. Tänä vuonna käytin inspiraation lähteenä Tiimarin nettisivuja. Sieltä löytyi muutama aika kiva idea.
Minun tekemäni joulukortit.
Minä en saanut tänä vuonna tehtyä kuin kuusi korttia. Suurin syy siihen on nuo neule-kortit, sillä noiden pienien neuletilkkujen tekemiseen meni aika paljon aikaa. Coctail tikuilla oli aika inhottava neuloa, kun niistä sai tikkuja sormiin ja silmukat ei oikein luistanut niillä. Ja ne katkeili. Lopputulokseen olen kuitenkin oikein tyytyväinen. Ohje Neulojan joulutervehdys-kortteihin löytyy Tiimarin netisivuilta täältä. Kaksi muuta tekemääni korttia olivat Aaltopahvinen joulutähti-kortti ja Joulupostia-kortti. (Linkit vievät korttien ohjeisiin.)
Neulojan joulutervehdys kortti.
Olen minä muutakin tehnyt kuin askarrellut joulukortteja. Raiku Outo lintu linnassa-blogista pitää joulukalenteria, jossa ilmestyy myös jouluisen mysteerisukan ohje. Minä olin tietenkin heti neulomassa sitä ja eilen sain valmiiksi toisen vihjeen ja kantapää on tehtynä. Näistä tulee niin ihanat.
Jouluiset mysteerisukat toisen vihjeen jälkeen.
Vielä on muutama joululahja kesken, joten niitä tässä varmaan pitäisi mennä neulomaan. Onneksi ne ei ole kovin suuria töitä, joten eiköhän ne valmistu tässä viikon aikana.

1 kommentti:

  1. Vinkiksi, jos jatkossa teet noita cocktailtikkuneuleita, että se neule kannattaa kutoa ensin ihan tavallisilla ohuilla puikoilla valmiiksi, ja lopuksi vasta pujottaa cocktailtikut puikkojen tilalle. Helpottaa kutomista! ;)

    VastaaPoista

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.