sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Rinsessa

Tuossa vähän aikaa sitten tuli sellainen tilanne, että kaikki kesken olevat neuleet alkoivat olla valmiita tai muuten jumissa. Seuraavan neuleen malli oli jo valittu, mutta lankaa ei vielä siihen ollut. Ilman neulettakaan ei osaa olla, joten piti keksiä jokin nopea välityö. Ei siis auttanut muu kuin mennä katselemaan Ravelryn jonoani. Olen sen alkuun kerännyt sellaisia malleja, joihin olisi jo lankakin valmiina. Sieltä jonon alusta nappasinkin puikoille Rinsessa kämmekkäät.


Rinsessa:
Tekoaika: 30.8.-6.9.2015
Ohje: Rinsessa kämmekkäät by Sirkku Siiskonen 
Lanka: Novita Wool vaalean liila (727) 45g
Puikot: 3
Muokkaukset: Tein varresta pitemmän ja peukalokiilaan lisäsin yhden kerran ohjetta enemmän. Helmet laitoin eri tavalla kuin ohjeessa on neuvottiin.
Fiilis: Kivat kämmekkäät ja mukava välityö.
Linkki Ravelryn projektiin: Rinsessa

Tämä ohje on jonossani ollut toukokuusta 2011 lähtien. Kauan on siis tämä malli saanut odotella toteutusta. Luultavasti syynä on ollut se, ettei tällaisille kämmekkäille ole kovin paljon käyttöä. Nyt muutamana talvena olen sisällä tietokoneella istuessa haaveillut kämmekkäistä sisäkäyttöön. Sellaiseen käyttöön nämäkin taitavat päätyä.


Helmiä en halunnut etukäteen pujottaa lankaan niin kuin ohjeessa neuvottiin, vaan lisäsin ne yksitellen neuleeseen niin kuin olen tottunut. Lisäksi laitoin helmet hiukan eri kohtaan niin, että ne asettuivat keskelle "palmikkoa". Lisäsin helmet aina mallikerran kolmannella kerroksella "palmikon" keskimmäiseen silmukkaan.


Ohje oli enimmäkseen selkeä. Ainoa asia mistä vähän valitan on, että ohjeessa olisi voinut selkeämmin kertoa, mikä osa on kämmekkään selkämystä johon helmet laitettiin. Tämä jäi minulle hieman epäselväksi (tai sitten en vain osaa lukea) ja siksi jouduin tekemään peukalot vähän eri kohtaan kuin ohjeessa neuvottiin. Mutta tuskin sillä on suurta merkitystä. Muuten malli oli mukavan helppo, mutta mallineule piti kuitenkin mielenkiinnon yllä. Siis ihan kiva väliprojekti tämä oli

10 kommenttia:

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.