maanantai 24. huhtikuuta 2017

Sock Madness 11: Zag

Sock Madness-kisassa kaikki kierroksen aikana sukat valmiiksi saavat kisailijat saavat bonussukka-ohjeen, jolla voivat viihdyttää itseään kierroksen loppumista odotellessa. Ensimmäisen kierroksen bonussukat näyttivät mielenkiintoisilta neulottavilta, mutta en ensin aikonut niitä neuloa, sillä minulta ei edelleenkään löydy raitasukkalankoja. Ohje kuitenkin jäi kaivelemaan ja lopulta äiti lainasi minulle sopivat langat. Vastineeksi lupasin neuloa nämä sukat hänelle.


Sukat aloitettiin varpaista tavalliseen tapaan Judy's magic cast on:illa. Kärki neulottiin aina oikeaa (siis joka toinen kierros oikein, joka toinen nurin, kun neulotaan pyörönä). Kun sukan kärki oli valmis, luotiin lisää silmukoita väliaikaisella aloituksella ja alettiin neuloa sukkaa poikittain ja samalla sukan kärki liitettiin kiinni muuhun sukkaan. Ohjeessa käskettiin aloittaa jalkaterän päältä keskeltä, mutta minä siirsin saumakohdan sukan sivuun. Ensin neuloin sukan päälliosan. Sitten silmukat jaettiin kahteen osaan ja neulottiin ensin sukan pohja ainaoikein neuleella, jonka jälkeen neulottiin nilkan takaosa myös samalla tavalla ainaoikein. Sitten sukan sauma silmukoitiin kiinni. Lopuksi neulottiin kantapää.


Olin ensin hiukan epäileväinen tuosta ainaoikeasta sukan pohjasta, Mutta aika pian huomasin, ettei se tuntunut ollenkaan pahalta jalan alla. Se oli myös tarpeen sillä, jos pohjan olisi tehnyt sileällä neuleella, olisi sukasta olisi tullut aivan liian löysä. On se nytkin hiukan löysä, mutta ei häiritsevän paljon.


Näistä tuli hauskan näköiset  sukat ja oli mukava neuloa sukat vaihteeksi hiukan eri tavalla. Ja äitikin tykkäsi.

Zag:

Tekoaika: 30.3.-11.4.2017
Ohje: Zag by Studio 310 Dye Works
Lanka: DROPS Fabel väreissä kuninkaan sininen (108) 29 g ja laventeli print 54 g
Puikot: 2.25 mm
Muokkaukset: Siirsin sukkien sauman sivuun.
Fiilis: Hauskat sukat!
Linkki Ravelryn projektiin: SM11, round 1, bonus: Zag

lauantai 15. huhtikuuta 2017

Sock Madness 11: Mod Madness

Sock Madnessin toinen kilpakierros alkoi viime viikon torstaina iltapäivällä puoli viiden aikaan. Juuri sopivasti töiden jälkeen. Viime kierroksesta viisastuneena olin hyvin varustautunut ja pääsin aloittamaan sukkia jo kotimatkalla linja-autossa.


Tällä kertaa vuorossa oli melkein kokonaan kirjoneuleiset sukat. Mallineule oli mukavan helppoa ja helposti muistettavaa. Koko ajan ei tarvinnut olla ohjetta lukemassa, kun kuvio eteni niin loogisesti. Ainoastaan varren resori ja kantalappu hiukan hidasti etenemistä, niissä kun piti neuloa kirjoneuletta myös nurin.


Toisen sukan päätin tehdä päinvastaisilla väreillä. Minusta se sopi näihin sukkiin hyvin. Ihan heti ei huomaa, että sukat ovat erilaiset. Vain varren alku ja kantalapun käännös voivat sen paljastaa tarkkasilmäiselle katsojalle.


Kerrankin sain myös tiheyden kohdalleen ja sukista tuli minimi vaatimuksilla juuri sopivat minulle. Ainoastaan kantalapuista tuli hiukan liian pitkät (jopa minulle, joka yleensä tekee ohjetta pitemmät kantalaput).


Aloitin sukkien neulomisen siis torstaina töiden jälkeen ja neuloin niitä koko torstai illan. Perjantaina piti taas käydä töissä, mutta perjantai-iltana ensimmäinen sukka valmistui. Lauantai kului lähes kokonaan sukkia neuloessa ja lopulta illalla yhdentoista aikaan toinenkin sukka valmistui. Ja samalla varmistui jatkopaikka seuraavalle kierrokselle.


Mod Madness:

Tekoaika: 6.-8.4.2017
Ohje: Mod Madness by Copper Blade Designs
Lanka: Cascade Yarns Heritage värissä dahlia (5685) 51 g ja Hjertegarn Sock 4 värissä vaaleanpunainen (5995) 50 g
Puikot: 2.5 mm
Muokkaukset: Vaihdoin toiseen sukkaan värit päinvastoin.
Fiilis: Upeat sukat!
Linkki Ravelryn projektiin: SM11, round 2: Mod Madness

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Åsa

Maaliskuun haasteena Ravelryn Lankalaatikko ryhmän kevyissä kuukausihaasteissa oli lanka, joka silloin oli pakko saada, nyt ei niinkään. Valitsin uhriksi teeteen Pallas kerät, jotka varta vasten kävin ostamassa lankakaupasta vuonna 2013, mutta jotka ovat siitä lähtien lojuneet käyttämättä lankakorissani.


Malliksi valitsin Åsa sukat Ullasta. Niiden ohje on kirjoitettu ohuemmalle langalle, mutta sitä oli helppo soveltaa myös Pallakselle. Raitalangaksi valitsin pinkin Gjestalin Maijan, koska sen väri sopi niin hyvin Pallakseen violettiin.


Varren mallineule syntyi raidoilla, oikeilla, nurjilla ja nostetuilla silmukoille. Ei siis mitään hankalaa. Silti lopputulos on todella kivan näköistä. Minusta mitkään näkemäni kuvat eivät anna oikeutta tälle mallineuleelle. Se näyttää paljon paremmalta luonnossa.


Sukista tuli oikein kivat ja sainpas taas neulottua lankavarastoa vähän pienemmiksi.


Åsa sukat:

Tekoaika: 15.-29.3.2017
Ohje: Åsa by Suvi Niska Ullasta 2/2016
Lanka: teetee Pallas violetti (0008) 78 g ja Gjestalin Maija pinkki (248) 31 g
Puikot: 3mm
Muokkaukset: Neuloin sukat 56 silmukalla.
Fiilis: Hauskan näköiset sukat!
Linkki Ravelryn projektiin: Åsa

lauantai 1. huhtikuuta 2017

Virvasta Still Light

Vuonna 2012 ostin puseroon tarvittavan määrän violettia Dropsin Alpacaa. Silloin arvoin teenkö niistä Still Light tunikan  vai Punokset puikoille kirjasta Virvan. Päädyin silloin neulomaan Virvan. Se ei kuitenkaan oikein päässyt käyttöön, koska se ei ollut kovin mukava käyttää. Viime vuoden lopulla päätin, että turhaan minä sitä kaapissa säilytän. Päätin kokeilla onnistuuko sen purkaminen, että langasta voisi neuloa Still Lightin.


Alkuvuodesta aloitin purkamisoperaation. Alpacan purkaminen ei ollut mitään kaikkein helpointa hommaa, mutta kyllä se jotenkin sujui. Viikon päivät minä Virvaa purin. Sitten langat piti vielä kastella ennen kuin pääsin aloittamaan kivan osuuden eli neulomisen.


Sen jälkeen kaikki sujuikin kuin tanssi, lukuun ottamatta pientä tylsistymistä (pelkän sileän oikean neulominen ei oikein ole minun juttu). Vähän pelkäsin, että purkulanka ei riitä, mutta vielä mitä. Sitä jäi vielä vähän ylikin.


Kyllä tämä purkuoperaatio kannatti, sillä Still Lightista tuli ihana. Se on tosi mukava päällä. Ja nuo taskut! Tässä on ainesta uudeksi lempineuleeksi. En yhtään ihmettele, miksi Still Light on niin suosittu malli.


Still Light:

Tekoaika: 3.2.-24.3.2017
Ohje: Still Light Tunic by Veera Välimäki
Lanka: Garnstudio DROPS Alpaca tumma violetti 415 g
Puikot: 3 mm ja helmaresoriin 2.5 mm
Koko: S
Muokkaukset: Neuloin hihat täyspitkänä.
Fiilis: Tästä tuli ihana!
Linkki Ravelryn projektiin: Still Light

lauantai 25. maaliskuuta 2017

Dropping Madness sukat

Sock Madness kisan ensimmäinen varsinainen kilpailukierros käynnistyi maanantai aamuna kahdeksalta. Eli juuri silloin, kun pitäisi alkaa töitä tekemään. Enkä minä tyhmä tajunnut ottaa edes lankoja mukaan, että olisin voinut aloittaa sukat jo kotimatkalla linja-autossa. Mutta kerrankin tuli luettua ohje läpi ennen aloittamista.


Tämän kierroksen sukat olivat kivan näköiset varpaista aloitettavat raitasukat, joissa mallineule muodostui nostamalla silmukoita neulomatta ja pienillä palmikonkierrolla. Palmikokierrot ohjeistettiin tekemään pudottamalla yksi silmukka hetkeksi kokonaan puikoilta ja neulomalla pari silmukkaa, ennen kuin pudotettu silmukka noukittiin takaisin työhön mukaan. Se myös osoittautui nopeimmaksi tavaksi neuloa nämä sukat.


Mielenkiintoisin juttu näissä sukissa oli kantapää, joka tehtiin jälkikäteen, Ensin neulottiin pieni kantalappu ja samalla kavennettiin lisätyt kiilasilmukat pois. Sen jälkeen neulottiin suljettuna neuleena silmukoita kaventaen tavallinen jälkikäteen tehty kantapää. Tykkäsin kovasti tästä kantapäästä, sillä se istuu jalkaani paremmin kuin tavallinen jälkikäteen tehty kantapää. Ehkäpä käytän tätä kantapäätä toistekin.


Sukkien neulomisen aloitin tosiaan maanantai-iltana ja sitten neuloinkin pari päivää kaiken vapaa-aikani. Pieni paniikki siinä oli päällä, sillä minut oli laitettu nopeimpaan tiimiin, jossa vapaat jatkopaikat täyttyivät tasaiseen tahtiin tiistaista lähtien. Onneksi sentään näiden sukkien neulominen oli kivaa. Sukat valmistuivat torstai-iltana ja pääsin vielä jatkoonkin. Eli ainakin yhden kierroksen sinnittelen vielä mukana.


Dropping Madness:

Tekoaika: 20.-23.3.2017
Ohje: Dropping Madness Socks by Maria Ekblad
Lanka: DROPS Fabel violetti (104) 51 g ja Hjertegarn Sock 4 vaaleanpunainen (5995) 40 g
Puikot: 2.25 mm
Koko: medium
Fiilis: Tyyliikkään näköiset sukat, joita oli hauska neuloa (vaikka ne pitikin neuloa mahdollisimman nopeasti)
Linkki Ravelryn projektiin: SM 11, round 1: Dropping Madness Socks


lauantai 18. maaliskuuta 2017

Ho'okipa huivi

Ravelryn Lankalaatikko ryhmän helmikuun kevyenä kuukausihaasteena oli neuloa jotain ihkulangasta, jota hilloan. Tämä olikin siitä vaikea haaste, että vaikka minulta ihkulankoja löytyy, niin en niitä oikein raaski käyttää. Niille kun pitäisi löytyä juuri se täydellinen malli. Nyt kuitenkin uskaltauduin neulomaan ihanan värisestä Walk Collectionin Blissistä Ho'okipa huivin.


Huivi neulottiin poikittain kulmasta kulmaan. Toisessa sivussa tehtiin i-cordia ja toisessa reunassa pitsiä. Ensin pitsireunassa lisättiin silmukoita ja puolenvälin jälkeen kavennettiin, jolla saatiin aikaan kolmiomainen muoto.


Monta kertaa tätä tehdessä mietin oliko tuo Ho'okipa huivi kuitenkaan oikea tuolle langalle. Molemmat reunat tuntuivat rullaavan, en ollut varma tuleeko huivista tarpeeksi iso ja lanka oli odottamaani kirjavampaa ja siksi tuntui, ettei huivin reunapitsi pääse oikein oikeuksiinsa. Tämä lanka tuntui liian hyvältä tälle mallille. Vielä viimeisen silmukan pääteltyäni harkitsin huivin purkamista mallaillessani sitä kaulaani.


Mutta olisihan se pitänyt tietää, että pingotus tekee ihmeitä. Huivin koko kasvoi juuri sopivaksi. Pitsireuna ei enää rullannut, eikä toinenkaan reuna enää niin pahasti. Kyllä tästä loppujen lopuksi ihana huivi tuli. Ja yksi ihkulangoistani sai arvoisensa muodon. Ehkä nyt voin ostaa lisää ihkulankaa?


Ho'okipa huivi:

Tekoaika: 20.2.-17.3.2017
Ohje: "Ho'okipa" shawl by Paulina Popiolek
Lanka: Walk Collection Bliss värissä blueberry juice 88 g
Puikot: 4 mm
Fiilis: Ihana huivi!
Linkki Ravleryn projektiin: Ho'okipa shawl

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Hullua kieputtelua

Innostuin taas vuoden tauon jälkeen ilmoittautumaan Sock Madness -kisaan. Maaliskuun ensimmäiset päivät kuluivatkin sitten ensimmäisen kierroksen alkua odotellessa. Ja kyllähän sitä sai odotella toisen päivän iltaan asti. Tämä ensimmäinen kierros on tässä kisassa karsinta kierros. Kaikki mukaan ilmoittautuneet, jotka saavat nämä ensimmäiset sukat neulottua kahdessa viikossa pääsevät mukaan kisaan.


Onneksi tällä ensimmäisellä kierroksella ei tarvinnut vielä kisata tosissaan. Sen verran hidasta oli näiden sukkien neulominen. Mallineuleessa joka kerroksella oli useita palmikonkiertoja, jotka piti vielä neuloa täsmälleen tietyllä tavalla ilman apupuikkoa. Aluksi näiden neulominen otti aika tavalla käsiin, mutta aika pian sitä oppi neulomaan niin, ettei kipua enää tuntunut.



Vaikka näiden neulominen ei mitään kaikkein kivointa hommaa ollut, niin tuo pinta on minusta niin kivan näköistä, että kyllä se oli sen arvoista. Varsinkin pätkävärjätyillä langoilla syntyi hienoja sukkia. Minulta ei edelleenkään pätkävärjättyjä lankoja pahemmin löydy, mutta kyllä tällaisella raitalangallakin ihan kivat sukat tuli. Voitin muuten tämän langan kolme vuotta sitten ensimmäisestä Sock Madness kisasta johon osallistuin.


Nämä sukat istuvat todella hyvin jalkaani. Mallineule joustaa juuri sopivasti ja tuo "fleegle" -kantapää on juuri hyvä minun jalkaani. Jalkaterä voisi olla ehkä hiukkasen lyhyempi. Itse asiassa ensimmäisen sukan jalkaterän neuloin ensimmäisellä yrityksellä neljä kerrosta liian lyhyeksi kisan vaatimuksiin nähden. Huomasin sen onneksi ajoissa ja voin nyt raportoida parin oikean kokoisia sukkia.


Twisted Madness:

Tekoaika: 2.-10.3.2017
Ohje: Twisted Madness by Gina Meyer
Lanka: Austermann Step Trio (75) 87 g
Puikot: 2.25 mm
Koko: medium
Fiilis: Kivan näköistä pintaa, vaikka sen neulominen oli aika hidasta.
Linkki Ravelryn projektiin: Twisted Madness

maanantai 13. helmikuuta 2017

Ystävänpäiväsukat 2017

Niin kuin moni muukin, myös minä innostuin neulomaan Niina Laitisen suunnittelemat Ystävänpäiväsukat. Niissä siis joka päivä ilmestyi uusi pätkä ohjetta Joulukaleterisukkien tapaan. Heti alkuun päätin, että uutta lankaa en näitä sukkia varten osta. Se teki pohjavärin valitsemisesta hiukan haastavaa. Lopulta päädyin vanhaan mustaan Nalleen, joka on yksi vanhimmista varastoni langoista. Sitä oli vain 110 grammaa, mutta äidiltä löytyi myös mustaa Nallea ja hän lupasi, että saan käyttää sitä, kun omani loppuu. Kuviovärejäkin otin käyttöön enemmän kuin ohjeessa oli.


Tämä oli paljon haastavampi malli kuin Joulukalenterisukat. Pitkiä sitomista vaativia langanjuoksuja oli jonkin verran. Ja lisäksi useammalla kerroksella oli mahdollisuus neuloa kolmiväristä kirjoneuletta. Aiemmin en ole sen neulomisesta pitänyt, mutta joululahjaksi sain äidiltä (yhteiseen käyttöön) langanohjaimen, jonka avulla kolmivärinen kirjoneule sujui paljon helpommin. Sen avulla sain pidettyä langat paremmin järjestyksessä. Ainoa ongelma tuon Prymin langanohjaimen kanssa oli se,että se oli minun sormeeni liian iso. Kyllä sen kanssa jotenkin neuloi, mutta taidan hommata jostain jonkun vähän pienemmän.


Joulukalenterisukissa kehuin sitä, että jokainen kuvio oli sopivan mittainen siinä mielessä, että hyvin ehdin ne aina neuloa yhden illan aikana. Näissä sukissa oli osa kuvioista niin suuria ja haastavia, että yksi ilta ei riittänyt. Mutta onneksi yleensä isomman kuvion jälkeen tuli aina pieni ja nopea kuvio, että silloin sai hyvin kirittyä kiinni. Missään vaiheessa en siis jäänyt pahasti jälkeen. Ja kyllä nuo kaikki kuviot olivat niin kauniita, että niitä oli ilo neuloa.


Ja miten kävi sen mustan Nallen kanssa. No, se loppui kesken kun olin  toisen sukan kärkikavennuksissa ja kerroksia oli jäljellä enää kolme. Ei se paljosta jäänyt kiinni, mutta muutama metri piti käyttää äidin lankaa.

Ystävänpäiväsukat 2017:


Tekoaika: 20.1.-9.2.2017
Ohje: Ystävänpäiväsukat 2017 by Niina Laitinen
Lanka: Novita Nalle musta 111 g, vaaleanpuna-valko-kirjava 20 g, syklaami (559) 20 g, Novita Nalle Aloe Vera pinkki 14 g ja Gjestal Maija lila (213) 22 g
Puikot: 3 mm
Koko: Normaali pohje
Muokkaukset: Tein ranskalaisen kantapään ja sen jälkeen kiilakavennuksia tein hiukan enemmän. Viimeisen kirjoneulekuvion jouduin jättämään pois. Kärkikavennukset tein muuten ohjeen mukaan, mutta kun silmukoita oli jäljellä 16, silmukoin kärjen umpeen.
Fiilis: Kauniita kuvioita! 
Linkki Ravelryn projektiin: Ystävänpäiväsukat 2017

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Wanidat

Viime syksynä voitin yhdestä arvonnasta vyyhdin Lystigin Merino Sockia ja minivyyhdin Lamb Braidia. Se arvonta oli ensimmäinen kerta, kun kuulin Lystigin langoista, mutta sen jälkeen ne ovat tulleet vastaan useammankin kerran. Eikä ihme, sillä Lystigin värjäykset näyttävät hienoilta.


Vähän piti  miettiä mihin minä nämä voittamani langat käytän. Vaikka ihailenkin kauniita värikkäitä lankavyyhtejä, en niitä oikein osaa käyttää. Moniväriset langat ovat parhaimmillaan sileässä neuleessa, mutta itse tykkään neuloa enemmän pitsiä ja palmikoita, jotka usein katoavat kirjavaan lankaan. Päädyin lopulta käyttämään Merino Sockia Cookie A:n Wanida sukkiin. Niiden mallineule näytti niin yksinkertaiselta, että se ei täysin katoaisi moniväriseen lankaan.


Tuo Lystigin lanka oli neuletuntumaltaan ihana. Se oli pehmeää, mutta silti lanka ei pahasti halkeillut. Ja nuo värit näyttävät neulottunakin hyvältä. Sininen muodosti kivaa spiraalia sukan ympärille. Ainoastaan kiilakavennusten kohdalla se läiskittyi rumasti.


Nyt olen neulonut kahdeksan paria tuosta Suloisimmat sukat kirjasta eli hiukan yli puolet kirjan 15 mallista. On ne loput seitsemänkin niin kivoja, että täytyy nekin varmaan jossain vaiheessa neuloa.

Wanida:

Tekoaika: 19.1-3.2.2017
Ohje: Wanida by Cookie A. kirjasta suloisimmat sukat
Lanka: Lystig Merino Sock värissä Geisha 65 g
Puikot: 2.5 mm
Fiilis: Iloisen näköiset sukat!
Linkki Ravelryn projektiin: Wanida

lauantai 28. tammikuuta 2017

Palmikkolapaset

Ravelryn Lankalaatikko ryhmässä alkoi hauska KAL. Siinä annetaan joka kuukaudelle haaste, jonka avulla olisi tarkoitus käyttää varastossa lojuvia lankoja pois. Lisäksi on annettu joukko mustia hevosia, joilla voi korvata kuukauden haasteen, jos se ei innosta. Ainoat säännöt ovat, että työtä ei saa olla aloitettu/tehty viime vuonna tai sitä ennen ja haasteita varten ei saa ostaa lankaa. Tammikuun haasteena oli käyttää lankaa, jonka osti jotain projektia varten, jonka voisi viimein toteuttaa. Ensin ajattelin ettei minulta löytyisi sellaisia lankoja. Mutta sitten muistin vuosi sitten ostetut Tundra kerät ja palmikkolapaset, jotka olivat mielessä lankaa ostaessa.


Tätä ohjetta myydään teeteen kaupassa yhdessä lankojen kanssa. Muualta en sitä löytänyt. Silloin, kun ostin langat näihin lapasiin, äiti osti tuon paketin, jossa tuli langat ja ohje. Sen verran ohjetta muokkasin, että en tehnyt kämmenpuolelle noita palmikoita niin kuin ohjeessa neuvottiin. Jotenkin tuntui siltä, etten tykkäisi niistä. Muuten ohje oli kyllä ihan toimiva.


Jo pitkään minun on pitänyt kokeilla Eilen tein -blogissa esiteltyä tapaa tehdä sormelle reikä lapaseen kännykän käyttöä varten. Se on kuitenkin tähän asti jäänyt, kun olen tehnyt enimmäkseen kirjoneule lapasia. Tuota reikää tehdessä täytyy neuloa vähän nurjaa ja kirjoneuleen tekeminen nurjalla ei ole oikein innostanut. Nyt kuitenkin pääsin tuota reiän tekemistä kokeilemaan. Ja kyllähän tuo lyhyen kokeilun perusteella ihan toimivalta vaikuttaa. Ja aika hyvin se sulautuu tuohon sileään neulepintaan.


Eipä näistä lapasista paljon muuta sanottavaa ole. Ihan kivat peruspalmikkolapaset.


Palmikkolapaset:

Tekoaika: 15.-19.1.2017
Ohje: Palmikkolapaset by Tekstiiliteollisuus Oy / Niina Kaakkurivaara
Lanka: teetee Tundra pinkki (3777) 64 g
Puikot: 3.5 mm
Muokkaukset: Kämmenpuolella neuloin sileää neuletta Oikeaan lapaseen tein reiän kännykän käyttöä varten Eilen tein -blogin ohjeella.
Fiilis: Ihan kivat lapaset!
Linkki Ravelryn projektiin: Palmikkolapaset


lauantai 21. tammikuuta 2017

Qwist pipo

Qwist pipo on ollut jonossani sen ilmestymisestä asti ja nyt kun kaipasin pientä ja nopeaa projektia, se palasi mieleeni.


Hiukan pelkäsin langan riittävyyttä. Ohjeen mukaan lankaa tarvitaan 212 m ja minulla oli tuota lankaa suurin piirtein sen verran. Siksi päätin tehdä pipon puoli milliä pienemmillä puikoilla kuin ohjeessa, sillä luin muiden Ravelry-projekteista tämän mallin olevan aika löysä. Ensin loin ohjeen mukaisen silmukkamäärän, mutta muutaman sentin resoria neulottuani totesin pipon olevan aivan liian löysä. Ei se olisi varmaan edes pysynyt päässä. Purin aloituksen ja loin 16 silmukkaa vähemmän. Sillä sain resorista sopivamman kokoisen.


Koska minulla oli resorissa puoli milliä pienemmät puikot ajattelin neuloa koko pipon pienemmillä puikoilla. Mutta neulottuani pipon valmiiksi totesin pipon kyllä sopivan päähäni, mutta se oli minun makuuni hieman liian hyvin istuva. Pidän enemmän löysemmistä pipoista. Siksi purin taas, tällä kertaa resoriin asti, ja neuloin pipon uudestaan ohjeen mukaisilla puikoilla ja hiukan pidempänä, kun lankaakin tuntui riittävän. Onneksi tuota nostetuin silmukoin tehtävää mallineuletta oli mukava neuloa.


Ei tästä tuon kaiken tuon purkamisen kanssa kovin nopeaa projektia tullut. Mutta kivan pipon sain lopulta tehtyä.


Qwist pipo:

Tekoaika: 3.-15.1.2017
Ohje: Qwist Hat by Melanie Berg
Lanka: Lanitium ex Machina Perussukka värissä Heartache 45 g
Puikot: 2.5 mm resoriin, muuten 3.5 mm
Muokkaukset: Neuloin pipon 151 silmukalla, neuloin puoli mallikertaa enemmän kuin ohjeessa ja aloitin päälaki kavennukset kerrokselta 5.
Fiilis: Kiva pipo!
Linkki Ravelryn projektiin: Qwist Hat

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Uan

Vuoden 2017 ensimmäisenä neuleena valmistui Uan-takki. Tämä oli taas niitä harvinaisia neuleita, joiden tekemistä en hautonut vuosikausia, vaan se pääsi puikoille vain parin kuukauden harkinta-ajan jälkeen. Mutta se oli vaan niin ihana, ettei sen tekemistä tarvinnut kauan miettiä.


Neuloin Uanin ohjeen mukaisesta langasta, Tukuwoolista, josta on kovaa vauhtia tulossa yksi lempilangoistani. Hetken aikaa piti miettiä, mitä uusista väreistä takkiin tilaisin, mutta lopulta päädyin Syliin. 


Ohje oli hyvä, ja sitä ei tarvinnut paljon muokata, että sain takista omalle vartalolleni sopivan. Plussaa myös siitä, että kokoja on paljon. Viime aikoina minulla on ollut useiden takki- ja pusero-ohjeiden kanssa se ongelma, että olen ollut täsmälleen kahden koon välissä ja sitten on aina pitänyt arpoa kumpi koko olisi minun tiheydelläni parempi. Tästä ohjeesta löytyi täsmälleen minun kokoni, joten senkään kanssa ei tarvinnut miettiä. Varsinkin, kun tiheytenikin oli hyvin lähellä ohjeen tiheyttä.


Takin neulominen oli kivaa. Selän pitsi toi siihen kaipaamaani mielenkiintoa. Takki olisi varmasti valmistunut nopeammin, jos ei välissä ollut sotkemassa joululahjojen ja joulukalenterisukkien neulominen.

Tykkään valmiista takista kovasti. Se istuu päälleni hyvin ja näyttää kivalta. Erityisesti tuo selän pitsi on kaunis. Olen varma, että tulen pitämään tätä paljon.

Uan:

Tekoaika: 27.11.2016-11.1.2017
Ohje: Uan by Anna Johanna
Lanka: Tukuwool Fingering värissä Syli 220 g
Puikot: 3.5 mm
Koko: M2
Fiilis: Tästä tuli niin ihana!
Linkki Ravelryn projektiin: Uan