sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Wanidat

Viime syksynä voitin yhdestä arvonnasta vyyhdin Lystigin Merino Sockia ja minivyyhdin Lamb Braidia. Se arvonta oli ensimmäinen kerta, kun kuulin Lystigin langoista, mutta sen jälkeen ne ovat tulleet vastaan useammankin kerran. Eikä ihme, sillä Lystigin värjäykset näyttävät hienoilta.


Vähän piti  miettiä mihin minä nämä voittamani langat käytän. Vaikka ihailenkin kauniita värikkäitä lankavyyhtejä, en niitä oikein osaa käyttää. Moniväriset langat ovat parhaimmillaan sileässä neuleessa, mutta itse tykkään neuloa enemmän pitsiä ja palmikoita, jotka usein katoavat kirjavaan lankaan. Päädyin lopulta käyttämään Merino Sockia Cookie A:n Wanida sukkiin. Niiden mallineule näytti niin yksinkertaiselta, että se ei täysin katoaisi moniväriseen lankaan.


Tuo Lystigin lanka oli neuletuntumaltaan ihana. Se oli pehmeää, mutta silti lanka ei pahasti halkeillut. Ja nuo värit näyttävät neulottunakin hyvältä. Sininen muodosti kivaa spiraalia sukan ympärille. Ainoastaan kiilakavennusten kohdalla se läiskittyi rumasti.


Nyt olen neulonut kahdeksan paria tuosta Suloisimmat sukat kirjasta eli hiukan yli puolet kirjan 15 mallista. On ne loput seitsemänkin niin kivoja, että täytyy nekin varmaan jossain vaiheessa neuloa.

Wanida:

Tekoaika: 19.1-3.2.2017
Ohje: Wanida by Cookie A. kirjasta suloisimmat sukat
Lanka: Lystig Merino Sock värissä Geisha 65 g
Puikot: 2.5 mm
Fiilis: Iloisen näköiset sukat!
Linkki Ravelryn projektiin: Wanida

4 kommenttia:

  1. Kauniit sukat. (: Hauskasti kulkevat nuo siniset raidat pitkin sukkaa, eikä minusta näytä rumalta tuo kavennuskohdan sininen läntti, tuo pikemminkin kivan yksityiskohdan molempiin sukkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Omaa silmää tuo sininen läntti hiukan häiritsee, mutta kiva että sinä tykkäät.

      Poista
  2. Kauniit :) Mallineule korostaa sopivasti langan väriä.

    VastaaPoista

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.